UFC voi antaa oppeja nyrkkeilyn suosion nostamiseen

Nyrkkeily

Vaikka yksikään monista nyrkkeilypromoottoreista tai nyrkkeilyyn liittyvistä televisioverkoista ei noudattanut kaasu pohjassa samaa reittiä kuin UFC ja ESPN tekivät maailmanlaajuisen koronaviruspandemian keskellä, laji jatkoi vuoden 2020 marssiaan suhteellisen nopeaan tahtiin muihin lajeihin verrattuna. Tämä osoittautui sekä hyväksi että huonoksi asiaksi.

Huono asia on, että koska viime kuukausina sillä ei ole mitään muuta vertailukohtaa kuin UFC, nyrkkeily ei ole koskaan näyttänyt niin vanhalta ja tarpeettomalta kuin se näyttää juuri nyt. Mutta koska nyrkkeily on laji, joka on selvinnyt melko johdonmukaisesti lähes jokaisella vuosikymmenellä julistuksesta, että laji kuolee pian, on hyvä, että lajin muodostavilla ihmisillä on nyt aikaa nähdä, kuinka parempaa työtä he voisivat tehdä. Tässä jutussa käydään läpi tärkeimpiä oppitunteja, joiden avulla nyrkkeily voisi parantaa suosiotaan ottamalla mallia UFC:stä.

Kilpailullisuus

Suurin ongelma tämän päivän nyrkkeilyssä on asia, jonka UFC on hoitanut suurilta osin oikein. Jos totta puhutaan, UFC ei ole edes ainoa vapaaotteluorganisaatio, joka ymmärtää tämän konseptin. Lajiin tuntuu sisäänrakennetusti kuuluvan kokonaisuudessaan, että kilpailullisuudella on väliä. Nyrkkeilyssä ottelijat saavat usein vastaansa vastustajia, joilla ei ole mitään toivoa heidän päihittämisestään. Tätä ei tapahdu lähes koskaan UFC:ssä.

Kilpailullisuus näkyy myös UFC:n aggressiivisessa yhteistyökumppanistrategiassa. UFC hakee brändilleen sopivimpia kumppaneita, mikä saattaa aiheuttaa myös pieniä myrskyjä sopimusten vaihtuessa. Tällä hetkellä UFC:llä on vaatesopimus Reebokin kanssa, mutta heinäkuussa 2020 UFC nimesi seuraavaksi viralliseksi asusteiden toimittajakseen Venumin. Muita UFC:n virallisia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Monster Energy, PokerStars ja Modelo. UFC-tapahtumissa on promotoitu usein myös elokuvia, Harley Davidson -moottoripyöriä ja muita organisaation brändille sopivia tuotteita.

Jos olet seurannut molempien lajien vedonlyöntikertoimia tarkasti viime vuosina, vedonlyöntitoimistot tarjoavat nyrkkeilyssä suosikille vain 1,1-kerrointa ja jopa heikompaa myös jopa niin kutsutuissa pääotteluissa.  UFC-ottelut sen sijaan ovat lähes aina paljon kilpailullisempia. Mikä vielä merkittävämpää, päätapahtumissa on harvoin nyrkkeilyn vertaisia valtavia ennakkosuosikkeja. Ja miksi tällä on merkitystä? Hyvin tasapainotetut ottelut takaavat, että faneille on enemmän kiinnostusta katsoa UFC-otteluita kuin epätasaväkisiä nyrkkeilyotteluita.

Dana White kertoi erään UFC-tapahtuman mediatilaisuudessa eräällä median edustajalle, että yksi asia, jota hän inhoaa ammattinyrkkeilyssä, on kuinka tuomarit kritisoivat jatkuvasti ottelijoita, eikä hänen organisaatiossa olisi tällaiselle tilaa. Jostain syystä näyttääkin todella siltä, että UFC:n henkilöstö oikeasti nauttii työstään, mikä kuuluu myös otteluiltoja kommentoivien ex-ottelijoiden puheissa.

Tiukat televisiopaketit myyvät

Eräs merkittävä ero ESPN-kanavan lähetyksissä UFC:n ja nyrkkeilyn välillä on, että UFC-ohjelmapaketit ovat erittäin kapeita verrattuna nyrkkeilyyn. Tämä johtuu luultavasti siitä, että UFC:n presidentti Dana White on perinteisesti ollut hyvin tarkka asioiden tuotannollisista näkökulmista. Vaikka kaikki eivät välttämättä allekirjoita kaikkea organisaation julkisuuden kasvojen sanomisia ja tekemisiä vuosien varrella, tämä on eräs niistä alueista, joissa White on osoittanut arvonsa.

Hän tuntee tuotteensa. Ja se tuote ovat ottelut, eivätkä pelkästään ihmiset istumassa pöydän ääressä keskustelemassa otteluista. Luonnollisena jatkeena tälle White on myös varmistanut, että hänen yhteistyökumppaninsa television puolella ymmärtävät saman asian – ja jos he eivät ole ymmärtäneet, hän on etsinyt kumppaneita, jotka ymmärtävät. Joten siinä missä ESPN saattaa lähettää nyrkkeilylähetystä neljän tunnin ajan, todellinen aika, jonka katselijat näkevät otteluita, on minimaalinen verrattuna UFC:n samaan toiminnantäyteiseen neljään tuntiin.

UFC:n kolmihaarainen markkinointinäkökulma on myös valovuosia edellä mitään nyrkkeilyn saralla nähtyä. Nyrkkeily on urheilulaji ja UFC on promoottoriyritys, joten vertailu ei ole täysin reilua. Mutta UFC hoitaa markkinoinnin niin paljon paremmin kuin kaikki erilaiset nyrkkeilypromootiot yhteensä, että asia on helpoin yksinkertaistaa näin.

Vastaavasti kuin WWE-showpainiorganisaatio toimii, UFC markkinoi kolmea asiaa yhdellä kertaa. Se markkinoi lajia, yritystä ja sen ottelijoita, ja kaikkia niitä yhtä paljon. Katso mitä tahansa UFC:n markkinointimateriaalia ja huomaat kristallinkirkkaasti kolme asiaa. Kukaan ei rakasta vapaaottelua niin paljon kuin UFC:n markkinointitiimi. Kukaan ei rakasta UFC:tä niin paljon kuin UFC:n markkinointitiimi. Ja kukaan ei rakasta UFC-ottelijoita niin paljon kuin UFC:n markkinointitiimi. UFC on hoitanut markkinoinnin niin hyvin yhdessä, että UFC-fanit rakastavat kaikkia kolmea intohimoisesti: lajia, sen suurinta promoottoria ja ottelijoita.

Historiasta on opittava

Nyrkkeily ei ole kuollut, eikä se tule kuolemaan lähitulevaisuudessa. Mutta nyrkkeily saattaa olla tällä hetkellä jonkinlaisessa zombie-tilassa, tai ainakin vaarassa siirtyä sellaiseen. Katsotaan vaikka kaikkien vapaaottelusalien nousua ympäri maailmaa suurimmissa kaupungeissa ja pienemmissä yhteisöissä. Siinä missä nyrkkeily oli ennen elintärkeässä roolissa urheilun kulttuurissa, näyttää siltä, että vapaaottelu on pikkuhiljaa viemässä tuon roolin itselleen.

Harva ”nyrkkeilysali” tarjoaa enää pelkkää nyrkkeilyä. Tilalle on tullut erilaiset potkunyrkkeily- ja thainyrkkeilyvuorot, lukkopaini ja brasilialainen jujutsu. Salien omistajat tekevät mitä asiakkaat haluavat, ja sama tapahtuu myös viihdeteollisuuden ja television puolella. ESPN on investoinut paljon rahaa UFC:hen ja nyrkkeilyyn viime vuosina, mutta se on investoinut huomattavasti enemmän UFC-tapahtumien tuottamiseen, mikä osoittaa, että ESPN odottaa enemmän UFC:ltä ja tarjoaa sille lähes aina parhaat ohjelmapaikat.

Vaikuttaa siltä, että nyrkkeilyn suurimmat taustavaikuttajat ovat jättäneet nämä ja muut vastaavat trendit huomiotta. Ei ole pitkä aika siitä, kun ihmiset arvuuttelivat, tuleeko vapaaottelusta koskaan vakavasti otettava laji, varsinkaan Yhdysvalloissa. Nykyään se on maailman suosituin ja nopeimmin kasvava liiketoiminta. Kuinka tämä tapahtui? Tämä on sen ansiota, että varhaiset vapaaottelun johtohahmot, etupäässä Dana White, eivät haudanneet päätään santaan lajin tilan suhteen. He tiesivät, että panokset olivat korkeat, ja halusivat kokoilla mitä tahansa hoitaakseen asiat paremmin. Myös nyrkkeily kaipaisi vastaavaa asennetta.